5 vinkkiä vaikuttavaan vastuullisuusjohtamiseen

Artikkeli on toinen osa viisiosaista Vastuullisuusjohtamisen vaikuttavuus -blogisarjaamme

Pienen piirin pyörittelystä strategian keskiöön

Vastuullisuus on noussut viime vuosina kiinteäksi osaksi yritysten liiketoimintaa. Muutos on tapahtunut osassa yrityksistä hitaasti, vuosien puurtamisen tuloksena, ja toisissa taas ottanut suuria harppauksia muutaman viimeisen vuoden aikana.

Nyt yritysten vastuullisuustyö kohtaa uudenlaisia haasteita. Miten vastuullisuutta saadaan vietyä strategiatasolta käytäntöön?

Perehdyimme kolmekymmenen keskisuuren ja suuren yrityksen vastuullisuusjohtajien työhön vuoden 2021 vaihteessa, ja tiedustelimme parhaita käytäntöjä vastuullisuuden viemiseksi syvälle yhtiön toimintaan: strategian kautta kohti kaikkea käytännön tekemistä. 

vastuullisuus 5 vinkkiä

Vastuullisuusjohtajien vinkit: 5 vastuullisuustyön avainta

Oheiset sitaatit on kerätty yritysten vastuullisuusjohtajien ja -päälliköiden haastatteluista.

1. Varmista yhteys avainhenkilöön

Vastuullisuutta pyritään jalkauttamaan yleensä ensisijaisesti avainhenkilöiden kautta.

Jos yhtiön vastuullisuushenkilö ei itse kuulu johtoryhmään, hänen lähellään toimii usein johtoryhmän jäsen, jonka kautta asiat saavat huomiota. Aina vastuullisuuspäällikön oma esimies ei ole vastuullisuusteemaan perehtynyt henkilö. Tällöin moni on etsinyt lähelleen jonkun toisen johtoryhmän jäsenen asiaa edistämään.

Yhteinen ymmärrys vastuullisuudesta jalkautuu johtoryhmän kautta henkilöstölle, minkä vuoksi johtoryhmän sitoutuminen tavoitteisiin on erittäin tärkeää.

”Mitä suorempi yhteys vastuullisuusjohtajalla on johtoryhmään, sitä helpompi asioita on viedä eteenpäin.”

 

2 Oivaltaminen tapahtuu osallistamisen tuloksena

Yksi tyypillisimmistä vastuullisuuden jalkauttamiskeinoista on järjestää henkilöstölle työpajoja. Hyvin organisoidussa työpajassa osallistujat pääsevät mukaan ideoimaan ja luomaan yhtiön omia toimintatapoja. Kun henkilöstö otetaan mukaan päätöksentekoon, ihmiset lähtevät hanakammin viemään asioita käytännössä eteenpäin.

Tiedon levittäminen on ensisijaisen tärkeä osa jalkauttamistyötä. Työpajat toimivat tehokkaana keinona lisätä henkilöstön tietoutta aiheesta.  Samalla voidaan määrittää yhteinen kieli vastuullisuudesta puhumiseen yrityksen toimialan ja kohderyhmän mukaan.

Tapaamistamme vastuullisuusjohtajista osa kertoi koonneensa organisaatioon ohjausryhmän, jonka tehtävänä oli lähteä viemään vastuullisuutta yrityksen käytäntöihin.

Usein onnistuneen vastuullisuuden ja strategian yhteenliittymisen taustalla on valtava määrä työtä, sidosryhmien välistä yhteistyötä ja keskustelua. Vastuullisuustyö edistyy rakentamalla yhteistä ymmärrystä, kieltä ja pelisääntöjä alusta alkaen yrityksen kulttuuriin sopiviksi.

”Vastuullisuuden täytyy olla läsnä kaikessa tekemisessä. Meillä oli vastuullisuusohjelman tekemisessä mukana ihmisiä joka puolelta organisaatiota. Henkilöstö pääsi mukaan ideoimaan miten vastuullisuus istuu omaan osastoon. Erilaiset näkökulmat otettiin huomioon ja käynnistettiin jalkautus ilman ennakko-odotuksia.”

”Tärkeää on, että tapaa ihmisiä heidän omassa työssään.”

vastuullisuus sidosryhmät

 3. Sidosryhmät luovat paineen

Paine vastuullisuuden jalkauttamiseen voi tulla hallitukselta, toimitusjohtajalta, asiakkailta, sijoittajilta tai yrityksen sisältä henkilöstöltä.

Loppukäyttäjän ja kuluttajan roolia ei kannata väheksyä: se on vahva vastuullisuuden edistämisen vipuvarsi.

Etenkin kuluttajat haluavat nähdä yrityksiltä vastuullisuustekoja pelkkien sanojen sijaan. Yrityksen liiketoimintajohdon kiinnostus herää usein viimeistään siinä vaiheessa, kun asiakkaalta tulee suoria pyyntöjä tai kritiikkiä vastuullisuuteen liittyen.

Myös yrityksen omistajilla on iso vaikutus vastuullisuuden jalkauttamisessa. Sijoittajien osaaminen ja vaatimukset ovat kasvaneet valtavasti viime vuosina, ja toimitusjohtajan on kyettävä vastaamaan tiukkoihin kysymyksiin yrityksen toiminnan kestävyydestä.

”Asiakas on paras vääntäjä.”

”Kuluttajilta tulee kovaa painetta kehittää tuotteitamme koko ajan vastuullisemmiksi.”

 

4. Numeeristen tavoitteiden asettaminen

Vastuullisuuden jalkauttamisen ja seurannan tueksi tarvitaan mittareita ja tavoitteita.

Toimivimmiksi toimintamalleiksi vastuullisuusjohtajat kuvaavat tavoitteiden ja työkalujen asettamista jokaiselle liiketoimintayksikölle erikseen. Numeerisia tavoitteita pidettiin kaikista selkeimpinä ja motivoivimpina.

”Insinööreille täytyy näyttää lukuja, euroja ja mahdollisimman konkreettisia perusteita: täytyy voida mitata nykytilanne. Ei puhuta vastuullisuusjargonia maailman pelastamisesta. Asioita täytyy pilkkoa ja puhua ymmärrettävästi. Kun ymmärretään millä on vaikutusta mihin, se tuo asian lähemmäs käytäntöä.” 

”Jalkauttamisessa tärkeintä on turnauskestävyys: kun asiaa tarkastellaan kokonaisuutena, ylitse elinkaaren, kaikki alkaa nivoutua yhteen.”

 

5. Edelläkävijä saa kilpailuvaltin

Kilpailu ja uuden liiketoiminnan luominen ovat tehokkaita kannustimia kohti vastuullista yritystoimintaa.

Vastuullisuus osoittaa yrityksen kykyä toimia edelläkävijänä. Jos vastuullisuus nähdään ainoastaan mukavana lisänä yrityksen arvon nostamiselle, liiketoiminnan kiireellisimmät toimenpiteet asettuvat kuitenkin usein käytännössä vastuullisuuden edistämisen jarruksi.

Kun vastuullisuus on jo juurtunut yhtiön toimintatapoihin, edelläkävijyys toimii tehokkaana kannustimena.

”Olen huomannut, että vahvimmin resonoi ajatus siitä, että meillä ei ole varaa jättää tätä tekemättä. Vastuullisuus voi olla merkittävä kilpailutekijä, silloin ollaan valmiita laittamaan investointeja peliin.”

”Jos halutaan olla voittajien joukossa, näiden asioiden pitää olla kunnossa.”


Lisätiedot selvityksestä Vastuullisuusjohtamisen rooli ja vaikuttavuus – Selvitys vastuullisuusjohtamisesta yritysten strategisena toimintona (Tarja Oinonen & Eveliina Sainio):

Tarja Oinonen | tarja.oinonen@mercuriurval.fi | +358 50 5314864

Tutustu myös aiempiin vastuullisuusblogeihimme:

Osa 1: Selvitys: Yrityksissä tehdään nyt vastuullisuusloikkaa

Edellinen
Edellinen

Ajuri vai jarru – Hallituksen rooli yhtiön vastuullisuuden edistämisessä

Seuraava
Seuraava

Yrityksissä tehdään nyt vastuullisuusloikkaa – Selvitys vastuullisuusjohtamisen kehityksestä