Digitalisaatio tekee johtamisesta datalähtöistä

Mercuri Urvalin 40-vuotisjuhlan kunniaksi aloitimme johtajuuden tulevaisuutta käsittelevän kirjoitussarjan. Haastattelimme 40 suomalaista yritysjohtajaa ja kysyimme heiltä, miltä digitalisaatio näyttää tänä päivänä.

digitalisaatio ja johtaminen

Digitalisaatio on ollut esillä jo niin pitkään, että käsite tuntuu jo aavistuksen haalealta.

Digitalisaatiopuheesta on kuitenkin vielä pitkä matka käytännön toimiin, eikä yksikään yritys ole vielä tehnyt kaikkia siirtymään tarvittavia muutoksia.

Työvälinepuolella ollaan ihan lapsenkengissä digitalisaation kanssa. Ei hyödynnetä big dataa eikä tietojärjestelmien ja digitalisaation mahdollisuuksia johtamisessa sillä tavalla kuin me voitaisiin. Se on sitä kovaa johtamista, mutta sitä kautta voitaisiin tuottaa tietoa yrityksen johdon käyttöön, joka olisi ajantasaisempaa, joka mahdollistaisi sitten paremmat päätökset tänä päivänä”, sanoo erään suuryrityksen toimitusjohtaja.

Eri yritysten arkeen digitalisaatio vaikuttaa toki hyvin eri tavoin. Joidenkin koko liiketoiminta rakentuu digitaalisuuden tuomien uusien tuotteiden ja palveluiden tarjoamisen varaan, kun taas toisilta se syö vanhat liiketoimintamahdollisuudet alta. Kenties yleisimmin se kuitenkin näyttäytyy toimintamallien uudistumisena, syklien nopeutumisena ja tarpeena muuttaa prosesseja sekä tekemisen tapoja.

Valtavat kasvumahdollisuudet

Julkisessa keskustelussa digitalisaatioprosessiin on liitetty paljon negatiivisia sävyjä. Se nähdään vääjäämättä saapuvana mullistuksena, joka järkyttää työelämää, tekee suuresta osasta työvoimaa työttömiä ja vaatii yhä enemmän nopeutta.

Kaikki tämä on totta, mutta se ei ole koko totuus.

Kemianteollisuuden alan toimitusjohtaja muistuttaa, että on merkittävä virhe kohdella digitalisaation kaltaisia megatrendejä uhkina.

Hänen mukaansa ne tarkoittavat aina mahdollisuutta menestykseen – suuret muutokset tuovat aina mukanaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ne toimivat alustoina, joiden varaan palveluita ja tuotteita on mahdollista rakentaa.

Moni haastattelemamme suomalainen yritysjohtaja kokeekin digitalisaation sekä haasteena, johon yritys ei ole vielä täysin valmis, että mahdollisuutena löytää uusia liiketoimintamalleja.

Eräs johtaja toteaa: ”Digitalisaatio ei anna kilpailuetua. Kilpailuetu syntyy siitä, kuka hyödyntää tämän mahdollisuuden. Se koskee montaa eri asiaa: markkinointia, myyntiä, koko yritystä kauttaaltaan. Uskon, että digitalisaatio antaa paljon mahdollisuuksia yrityksille. Johtamista haastetaan taas kerran, koska ei ole mahdollisuutta sanoa, että digitalisaatio ei koske minuun.

digitalisaatio

Data paljastaa yrityksen sykkeen

Big data on täällä – digitalisaatio tuo mukanaan ennennäkemättömän näkyvyyden yrityksen arkiseen toimintaan. Lähes kaikista yrityksen prosesseista on mahdollista kerätä valtava määrä dataa, mutta pelkkä data sinällään ei tuota tuloksia. Johtajan tulee pystyä suodattamaan olennainen tieto suuresta datamäärästä.”

Analysointihan siinä on kaikkein keskeisintä. Kun on valtava määrä dataa, mutta ei tiedä mitä sillä tekee, ei hirvittävästi mieltä lämmitä. Johtajalla tulee olla kyky analysoida ja mitata sellaista, mikä on oikeasti relevanttia”, sanoo erään suomalaisyrityksen johtaja.

”Dataa on niin paljon saatavilla, mutta toisaalta datan jalostaminen on haasteellista. Ehkä ollaan sen verran vanhoillinen yritys vielä, että me ei välttämättä osata tai tässä vaiheessa edes haluta ottaa siitä kaikista mahdollisuuksista irti mitä pystyisi ottamaan”, toteaa toinen.

Erityisesti suurissa yrityksissä kuitenkin uskotaan datalähtöisen johtamisen mahdollisuuksiin. Vaikka ihmistuntemus ja sosiaalinen pelisilmä ovat arvossaan lahjakkuuksien ja suorituskyvyn johtamisessa, datalla voidaan tukea johtamista.

Myös suorituksen johtamisessa data aiheuttaa sen, että ymmärrys korrelaatioista tiettyjen johtamiskäytäntöjen ja esimerkiksi työilmapiirin välillä kasvaa jatkuvasti. Johtamisestakin on tulossa datalähtöisempää", sanoo muuan johtaja.

Digitalisaatio ei ole itseisarvo

Johtajien parissa suosittu näkökulma oli kuitenkin se, että pelkästä digitalisaatio-käsitteestä puhuminen on usein aiheen vierestä puhumista. Digitaaliset toimintatavat ja palvelut elävät jo omaa elämäänsä sekä kehittyvät fyysisten rinnalla. Palveluiden tai toimintatapojen digitaalisuus ei ole olennaista, vaan tärkeintä on valita saatavilla olevista keinoista oman yrityksen käyttöön parhaiten soveltuvat.

Eräs johtaja kiteyttää asian näin:

”En näe digitalisaatiota minään erillisenä harjoituksena – se pitää pedata yrityksen normaaleihin prosesseihin. Ei ole olennaista pohtia, pitäisikö digitalisoida sitä tai tätä, vaan se kuuluu kunkin toimenkuvan normaaliin työhön pysyä perillä oman funktion kehityksestä – digitalisaation vuoksi ei kuulu palkata erillistä digitalisaatioihmistä.”

Onkin hyvä muistaa, että vaikka digitalisaatio muuttaa yrityksen toimintoja, johtamisen ydinasiat – kuten ihmisten välinen vuorovaikutus – säilyvät. Robotti ei korvaa ihmistä esimiehenä, sparraajana tai innostajana. Uudet teknologiat toimivat pikemminkin oivina apuvälineinä: johtaja hyötyy työssään nopeammasta ja tehokkaammasta tiedon pilkkomisesta ja yhdistelystä.

Edellinen
Edellinen

Karri Kaitue: Johtajan on mietittävä kaksi tai kolme askelta eteenpäin

Seuraava
Seuraava

Cargotecin Mika Vehviläinen: Johtajuuden tulevaisuus piilee merkityksellisyydessä