Haetaan: aitoja ja arvostavia kohtaamisia

Kaikki me kaipaamme sitä, että meidät kohdataan aidosti ja arvostavasti. Haluamme, että mielipiteitämme, ajatuksiamme ja ideoitamme arvostetaan. Miksi sen toteuttaminen arjen kiireiden keskellä joskus sitten on niin vaikeaa? 

kohtaaminen

Arvostuksen lähteillä

Ensimmäinen edellytys arvostavalle kohtaamiselle on ihmiskäsitys, jossa aidosti näemme jokaisen ihmisen arvokkaana. Ihmiskäsitys välittyy vuorovaikutukseen, siksi onkin tärkeää tiedostaa omat uskomuksensa. Tämän yleisen tason lisäksi arvostavaan kohtaamiseen liittyy oleellisesti ihmisen persoonan arvostaminen juuri sellaisena kuin henkilö aidoimmillaan on. Arvostavassa ilmapiirissä ihmisten erilaisuus nähdään positiivisena asiana ja voimavarana.Kolmas elementti on arvostavan dialogin rakentaminen. Kuulluksi tuleminen on vahva inhimillisen kanssakäymisen perustarve ja toisen aito kuunteleminen onkin varmasti yksi tehokkaimmista arvostuksen osoituksen keinoista. Aidossa vuorovaikutustilanteessa olemme molemmat läsnä, vuorotellen toisiamme kuunnellen, omia ajatuksiamme esittäen ja antaen toisen mielipiteiden vaikuttaa itseemme. Siinä se on: vuoro ja vaikutus!

kasvu

Miten arvostusta voi osoittaa?

Arvostava kohtaaminen voi arjen keskellä olla hyvin pieniä ja yksinkertaisia asioita: tervehdys, hymy, hyväksyvä nyökäytys: Siinä hetkessä välittyy toiselle ajatus ja tunne – sinä olet tärkeä. Arvostusta voi osoittaa myös mm. kysymällä toisen mielipidettä, kuuntelemalla ja olemalla läsnä, asennoitumalla toisen ajatuksiin myönteisesti, antamalla palautetta ja kannustamalla. Ehkä kuitenkin tärkeintä on olla aito: Johtajuuskurssilla opittu, päälleliimattu tai muuten epäaito näennäisarvostus herättää enemmän kielteisiä kuin myönteisiä seurauksia.Itse otan haasteeksi vuodelle 2017 seuraavan: Miten säilytän haluni ja kykyni aitoon kohtaamiseen, kun kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa on työni arjessa päivittäin?

Asiakkaan ja kandidaatin arvostava kohtaaminen 

Suhtaudun jokaiseen keskusteluun asiakkaan kanssa oppimisprosessina, jossa kuuntelen aidosti. Tällöin keskustelussa saatetaan kasvaneen yhteisymmärryksen sivutuotteena luoda jokin aivan uusi ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi tullut ajatelleeksi itsekseen.

Ensivaikutelma luodaan puolin ja toisin vain kerran. Ja usein se syntyy jo ennen ensimmäistä varsinaista kohtaamista. Arvostus välittyy siinä, miten vastaan kandidaatin ensimmäiseen yhteydenottoon tai miten pidän hänet tietoisena prosessin etenemisestä. Ja uudelleen arvostus punnitaan siinä, miten kohtaamme toisemme aulassa ja miten käymme keskustelua rekrytointihaastattelussa. Ja sinulle arvon kandi haluan muistuttaa: Jos et juuri tässä prosessissa ollut valitsemamme kandidaatti, niin kyse oli vain siitä, että joku muu oli soveltuvampi juuri siihen tehtävään, juuri siinä organisaatiossa. Seuraavassa prosessissa se saatat olla sinä!

Rekrytointitilanne ja esimies-alaiskeskustelut ovat hyviä paikkoja testata omia arvostavan kohtaamisen taitoja. Näissä tilanteissa perinteisesti valta-asema on hieman kallellaan ja valta saattaa sokeuttaa. Pahimmillaan tilanne kääntyy vuorovaikutuksellisen keskustelun sijasta kuulusteluksi, jossa toinen yrittää epätoivoisesti todistaa hyvyyttään toisen ladellessa tiukkoja kysymyksiä kuin inkvisiittori.

Kaikki hyvät periaatteet punnitaan arjen teoissa ja valinnoissa. Sanoa voi mitä vain, teot ovat ainoita, joilla on todellista merkitystä. Uskon, että huonoon tai hyvään kohtaamiseen menee ihan yhtä kauan aikaa. Miksi sinäkin et valitsisi hyvää heti?


Teksti: Mervi Martikainen

Edellinen
Edellinen

100 tekosyytä romukoppaan

Seuraava
Seuraava

Ota empatiakyky käyttöön asiakas- ja myyntityössä