Hyvät ihmiset, puhukaa toisillenne!
Eikö jo eilisen uutisia pidetä vanhentuneina, joten sanottakoon, että minä viittaan jo historialliseen aiheeseen. Heinäkuinen uutisointi Accenturen ilmoituksesta luopua henkilöstöä arvioivista kehityskeskusteluista herätti erittäin laajasti kommentointia (ja blogikirjoituksia), pääasiassa positiiviseen suuntaan tyyliin ”vihdoinkin joku firma uskaltaa luopua tästä turhasta byrokraattisesta pakkopullasta!”. Suurin osa uutisoinnin jälkipuinneista ovat koskeneet jatkuvan palautteenannon merkitystä, suorituksen reaaliaikaista arviointia ja joustavaa, epämuodollisempaa kehityskeskustelumallia. Yksinkertaistettuna: puhukaa ihmiset toisillenne!
Opit lastenkasvatuksesta työelämään
Miksi oma kommentointi tästä näin jälkijunassa? Asia tuli ajankohtaiseksi kalkkiviivoilla olevien jatko-opintojeni lomassa, kun tein maanantain luennolla suoraan sovellettavissa olevia oivalluksia kehityspsykologiasta liike-elämään. Lapsen kommunikoinnin (lue: puhumisen) perustathan luodaan suurelta osin vanhempien kanssa käydyn vuorovaikutuksen kautta. Kun pohja on luotu ”oikein” ja puhetaidon jatkuvasti kehittyessä, lapsi oppii pikkuhiljaa tunnistamaan omia tuntemuksiaan, puhumalla korjaamaan muiden käsityksiä omasta olotilastaan, säätelemään tunteitaan (eli tekemään jotain, millä saa tilanteen muutettua suotuisammaksi) ja tulkitsemaan myös toisten mielialoja paremmin.
Tämän kehityksen ja toiminnan voisi olettaa jatkuvan myös aikuisiälle ja meidän kaikkien olevan avoimia reaaliaikaisia 360 tai jopa 720 asteen palautteen antajia – näin ei kuitenkaan ole. Mihin ja miksi tämän taidon hyödyntäminen ja kehittäminen sitten loppuu?
Puhuminen auttaa
Riippumatta mistä vinkkelistä ja roolista olen erilaisten työpaikkojen toimintaa katsonut, olen vuosien varrella huomannut useiden organisatoristen, tai henkilökohtaisempienkin, ristiriitojen aiheutuvan loppujen lopuksi juurikin puhumattomuudesta. Uskallan väittää, että tämä pätee riippumatta organisaation koosta, toimialasta ja iästä.
Tähän voi toki kommentoida jotain hankalasta esimiehestä tai kollegoista, joille ei vaan voi ”avautua”, mutta kyllä joka organisaatiosta löytyy ainakin yksi taho, kenelle uskaltaa mainita mahdollisista arjen epäkohdista tai tavoitteiden epäselvyydestä. Mikäli tämän osaa tehdä rakentavalla tavalla, mahdolliset ärtymykset tai harmitukset eivät jää vahingollisesti muhimaan yksittäisen työntekijän pään sisälle. (Todettakoon, että vastapuolen on suotavaa osata myös kuunnella.) Eikä sovi missään nimessä unohtaa myös onnistumisten, iloisen mielen ja hyvin toimivien asioiden esille nostamisen merkitystä!
Puhuminen kaikessa yksinkertaisuudessaan kuulostaa suhteellisen helpolta asialta harjoittaa, mutta on yllättävän hankala toteuttaa käytännön arjessa – ja sama pätee muuten myös parisuhteeseen, ravintolakokemukseen tai mihin tahansa muuhun tilanteeseen, jossa sitä palautetta olisi hyvä antaa. Jos muutama viikko sitten vietimme ’halaa esimiestäsi’ –päivää, niin ehdottaisin vähintään jokaviikkoista ’ilmaisen itseäni rakentavasti’ –harjoitusta.
P.S. Lasten kasvatuksesta on löydettävissä muitakin hyvin linkkejä työelämään (esim. Hiekkalaatikon perusopinnot).
Teksti: Annukka Tervo