Oletko esimiehenä business coach?

Viimeisten vuosikymmenien aikana työelämä on muuttunut radikaalisti. Uudet työntekijäsukupolvet odottavat uudenlaista työnantajatoimintaa. Monimuotoinen, digitaalis-virtuaalinen ja epävarmuuden värittämä toimintaympäristö vaatii uudenlaista johtamista ja uudenlaisia alaistaitojakin. Johtaminen on muuttunut sparraamiseksi, valmentamiseksi ja mahdollistamiseksi.

business coach

Tutki omaa tapaasi toimia

Yhä useammat toimivat asiantuntijatehtävissä, ja kantavat vastuun omasta työstään. Asiantuntijaorganisaatiossa johdetaan potentiaalia, organisaation omaisuus on henkilöstön päissä. Siellä tarvitaan valmentavaa johtamisen otetta, jotta saadaan osaamiset ja kyvykkyys kehitettyä ja osaajat sitoutettua. Esimiehen itsensä osalta valmentava johtaminen on myös matka itseen ja omaan käsitykseen johtamisesta. Itsetuntemus, luottamus omaan tekemiseen ja oman toiminnan jatkuva reflektointi lisäävät omassa johtamistyössä onnistumista. Valmentavalla johtajalla on tunneälykkyyttä, kykyä asettua toisen asemaan ja nähdä erilaisuuden rikkaus. Voisi kai sanoa, että valmentavalla johtajalla on humanistinen ihmiskäsitys ja halu valjastaa oma osaaminen toisten tueksi.

Tue ratkaisukyvyn kehittymistä

Valmentava johtamistyöskentely edellyttää, että jokaiselle on määritelty selkeät tavoitteet, joiden saavuttamista kohti edetään. Kun eteen tulee haasteita, työntekijällä on aidosti kyky löytää ratkaisu ja oivaltaa itse keinot tilanteesta selviämiseen. Valmentava esimies auttaa tarvittaessa ratkaisun löytämisessä. Esimiehen tehtävänä on auttaa alaistaan kehittymään itsenäiseksi ja vastuulliseksi toimijaksi. Mitä paremmin esimies tuntee alaisensa, sen paremmin hän osaa tukea kunkin sisäistä motivaatiota, aitoa kiinnostusta oman työn tekemiseen ja kehittämiseen, sekä tunnistaa kunkin yksilöllisiä vahvuuksia ja pyrkiä saamaan ne täysimääräiseen käyttöön. Esimiehellä itsellään toki tulee olla aikaa ja kiinnostusta panostaa alaistensa coachaamiseen. Kehityskeskustelun käyminen kerran vuodessa ei todellakaan riitä, vaan kehittävää keskustelua käydään arjessa jatkuvasti.

Ole käytettävissä

Jokainen kantaa vastuun omasta työstään ja ratkaisuistaan. Samalla kannetaan myös vastuu tuen hakemisesta. Työntekijä tietää itse parhaiten koska ja miten haluaa sparrausta, ja mitä kysymyksiä toivoo palloteltavan esimiehen kanssa. Näin kehittyy kyky itsensä ja oman työnsä johtamiseen. Kuten kollegani Hannu-Matias Nurmi kirjoitti 2.9 blogissaan ”Johtajien pitää jatkossakin pystyä kestämään yhä voimakkaampaa epävarmuutta ja pyrkiä varmistamaan, että organisaatio on täynnä ihmisiä joilla on kyky ja tahto paitsi rakentaa oma-aloitteisesti parempaa tulevaisuutta, myös tehdä itsenäisiä, nopeita ja järkeviä päätöksiä, mitä tahansa organisaatio kohtaakin”.

Kysy ja ole läsnä

Arjessa valmentava johtaminen näkyy taitona kysyä kysymyksiä, jotka auttavat alaista kirkastamaan hänelle asetettuja tavoitteita ja saavat aikaan reflektointia, opitun pohdintaa. Esimiehen kyky aitoon kuuntelemiseen ja läsnäoloon on välttämätöntä todellisen luottamuksen syntymiseksi. Se mahdollistaa kommunikoinnin, joka luo tilaa ja sallii erilaisten näkökulmien esille tuomisen. Valmentava johtaminen tuottaa dialogista kulttuuria, yhdessä ajattelemisen taitoa. Kun itsekin toimin sekä esimiehenä että coachina, joudun usein muistuttelemaan itselleni, että nopea neuvo ei aina suinkaan ole se paras keino. Kiireisen arjen keskellä pysähtyminen, kysyminen ja kyseenalaistaminen avaavat omaakin ajattelua ja antavat mahdollisuuden oppia koko ajan.

Haluatko kehittyä valmentavana esimiehenä? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme.


Teksti: Seija Malmi

Seija Malmi on yksi Mercuri Urvalin tiiminvetäjistä ja tehnyt yli 10 vuoden uran yrityksessämme. Seijalla on laaja asiakaspinta kulttuuri-, koulutus- ja asiantuntijaorganisaatioissa. Johtamisen haasteet ja organisaatioiden kehittäminen ovat vahva innostuksen lähde Seijan työssä. Hänen mielestään onnistuneet johtajavalinnat saavat organisaation kukoistamaan ja hyvä johtaja luo avointa dialogista kulttuuria ympärilleen. Seija myös coachaa ja valmentaa johtotehtävissä olevia. Ennen Mercuri Urvalia Seija on työskennellyt Accenturella ja Helsingin yliopistossa. Monipuolinen liikunta, dekkarit ja kokkaaminen antavat mukavaa tasapainoa konsultin elämään.

Edellinen
Edellinen

Hyvät ihmiset, puhukaa toisillenne!

Seuraava
Seuraava

Perheyritykseen ulkopuolinen sparraaja