Kuinka z-sukupolvi sopeutetaan työelämään?

Kun milleniaalit, eli vuosina 1980-2000 välissä syntyneet, astuivat työelämään, yritykset joutuivat kohtaamaan uuden sukupolven mukanaan tuomia uudenlaisia haasteita. Esimerkiksi oheinen video sai muutamia vuosia sitten sosiaalisessa mediassa paljon vastakaikua, ja moni tunnisti milleniaalien vaikeudet sopeutua työelämään omasta elämästään. Haasteet johdettiin neljään syyhyn: kasvatukseen, teknologiaan, kärsimättömyyteen ja ympäristöön. Syy työelämän sopeutumisvaikeuksiin ei löydy pelkästään uudesta, sosiaalisessa mediassa kasvaneesta sukupolvesta.

Kuinka milleniaalien ja heitä seuraavan z-sukupolven sopeutumista työelämään voidaan helpottaa? Tässä artikkelissa perehdymme sitouttamisen biologiaan.

Kuinka z-sukupolvi sopeutetaan mercuri urval blogi FB.jpg

Sosiaalinen media tarjoilee kaiken ja heti

Moni syyttää epäonnistuneita kasvatusmenetelmiä nuorten vaikeudesta astua työelämään. Uudet sukupolvet on kasvatettu terveeseen itserakkauteen: lapsille on kerrotaan, että he pystyvät mihin vain, ja samaan aikaan nuoria palkitaan jo pelkästä yrittämisestä ja osallistumisesta. Työelämään siirryttäessä nuoret joutuvat sopeutumaan hyvin erilaisiin realiteetteihin, mikä on ollut monelle vaikeaa, masentavaa ja johtanut itsetunnon laskuun. Työelämään siirtyminen aiheuttaa shokin, kun todellisuudessa yksin ei kykenekään mihin vain, eikä kaikkea voikaan saada heti.

Tuulimyllyjä, tai uusia sukupolvia, vastaan on turha tapella. Nopean kehityksen myötä myös ihmisten välinen kommunikaatio on muuttunut ja digitalisoitunut. Sosiaalinen media on etenkin z-sukupolvelle keskeinen kommunikaatioväline jo lapsesta asti. Tutkimukset ovat osoittaneet sosiaalisen median ja sieltä saatavien tykkäysten olevan yhtä koukuttavia kuin alkoholi, nikotiini tai uhkapelaaminen. Myös koukuttavuuden syy on sama; sosiaalista mediaa käytettäessä elimistö vapauttaa kehoon dopamiinia, joka tuo mukanaan hetkellisen hyvänolontunteen.

Dopamiinilla on paljon hyviä vaikutuksia, eikä mielihyvän saavuttamisessa ole mitään pahaa. Dopamiinin pohjimmainen, biologinen tarkoitus on kuitenkin motivoida ihmistä saavuttamaan päämäärämme ja palkita asetettujen tehtävien suorittamisesta.

Sosiaalisen median avulla huijaamme itsellemme dopamiinia, eikä sinnikäs tavoitteiden jahtaaminen siksi tunnu enää yhtä houkuttelevalta. Samaan aikaan perinteisten, kasvotusten tapahtuvien, sosiaalisten kanssakäymisten määrä vähenee.

Merkityksellisten ihmissuhteiden luominen on digitaalisessa maailmassa haastavampaa, eikä toisiin ihmisiin ole välttämättä niin helppoa luottaa. Tästä johtuen stressaavissa tilanteissa, kuten uudessa työympäristössä, ihminen ei enää tukeudu ystäviinsä, vaan hakee lohtua sosiaalisen median tarjoilemasta dopamiinista.

Sopeutumisvaikeudet ja huono työilmapiiri nostavat kortisolitasoja

Kasvanut kärsimättömyys sitoutuu kahteen edellä mainittuun asiaan: kasvatusmenetelmiin ja teknologiaan. Milleniaalit ja z-sukupolvi ovat tottuneet saamaan kaiken ja heti. Sarjat ahmitaan Netflixistä tuotantokausi kerrallaan, kumppaniehdokkaita on tarjolla Tinderin täydeltä ja lempiruokaa on tarjolla kotiin toimitettuna milloin vain. Kärsivällisyyttä ja vastoinkäymisiin reagointia ei välttämättä opita ennen työelämään siirtymistä. Sitkeästi tuulta päin painamisen sijaan on helpompaa vaihtaa työtä ja todeta ettei työ tuntunut ”omalta jutulta”, kun hommat ei sujukaan välittömästi. Uusien sukupolvien sosiaaliset piirit myös kannustavat välttämään oravanpyörää ja sen välttäminen on merkki rohkeudesta ja itsevarmuudesta.

Tilanne muuttuu haastavaksi, jos työpaikalla ei auteta nuoria sopeutumaan uudenlaiseen rooliin. Jos työympäristössä ei ymmärretä, että nuoret ovat kasvaneet erilaisessa maailmassa, erilaisten realiteettien ympäröimänä, työhyvinvointi on helposti vaakalaudalla. Nuoria ei auteta kehittämään omaa itsetuntoaan, yhteistyötaitojaan tai oppimaan pitkäjänteisen työn tuomasta menestyksestä ja hyvänolon tunteesta. Hyvinvoinnin sijaan tärkeysjärjestyksessä ovat lyhyen tähtäimen voitot, numerot ja tulokset.

On helpompaa todeta, että nuoret ovat ”pullamössösukupolvea”, kuin auttaa heitä sopeutumaan uuteen rooliin.

Välinpitämätön asenne on lyhytnäköistä ja johtaa pidemmän päälle tappioihin. Korkea vaihtuvuus työpaikalla nostaa työntekijöiden kortisolitasoja. Toisin kuin dopamiini, kortisoli ei tuo elimistöön hyvää oloa. Sen biologinen tarkoitus on nostaa ihmisen valmiustasoa ja valmistaa kohtaamaan vaaratilanteita. Pitkäaikaisesti vaikuttavana kortisoli aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Lisäksi kortisolin eritys sulkee ihmisen immuniteettijärjestelmän, minkä vuoksi jatkuva stressi ja ahdistus johtavat lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin.

Päivän oksitosiiniannoksen saa toisia auttamalla

Yritysten kannattaa hyväksyä uusien sukupolvien mukanaan tuomat tosiasiat ja kantaa kasvanut vastuunsa, sillä kaikki yritykset tarvitsevat kokemuksen lisäksi myös nuoruutta ja innovaatiota. Ne yritykset, jotka nostavat johtajuuden itselleen keskeiseksi arvoksi, tulevat houkuttelemaan työntekijöikseen parhaimpia osaajia ja menestymään tulevaisuudessa kilpailijoitaan paremmin.

Johtajuus ei tarkoita samaa asiaa kuin esimiesasema: kuka tahansa voi olla omassa organisaatiossaan johtavassa roolissa, työnimikkeestä riippumatta. Tärkeitä ja ominaisuuksia ovat kyky kuunnella, kommunikoida ja selvittää konflikteja. Tällaisen johtavan aseman voi saavuttaa olemalla kiinnostunut työkavereistaan ja näkemällä hieman vaivaa tutustuakseen heihin. Ennen kaikkea johtajan tulee osata auttaa pyydettäessä, ja tarjota apuaan pyytämättä. Auttamisesta hyötyy aina myös auttaja, sillä tutkimukset ovat osoittaneet, ettei mikään tuo ihmiselle samanlaista hyvänolon tunnetta kuin toisten auttaminen. Toisia auttaessaan ihminen tuntee ainutlaatuista merkityksellisyyttä.

yhteistyö

Kuten sosiaalinen media, stressi ja ahdistus, myös toisten auttaminen aiheuttaa elimistössä kemiallisen reaktion ja vapauttaa oksitosiinia. Oksitosiini ei tuo ihmiselle samanlaista hyvänolontunnetta kuin dopamiini – vaan sitäkin parempaa. Sen biologinen tarkoitus on synnyttää luottamusta, sitoutumista ja uskollisuutta. Oksitosiinin tuoma hyöty on kaiken lisäksi kaksinkertainen, sillä auttamisen seurauksena, sitä leviää paitsi auttajan, myös autettavan elimistöön. Lisäksi oksitosiini torjuu dopamiinin koukuttavia vaikutuksia.

Hyvän työilmapiirin kemiallinen kaava

Miellyttävässä työilmapiirissä on loppujen lopuksi kyse yksinkertaisesta biologiasta. Z-sukupolven edustaja ja vanha konkari sopeutuvat mainiosti samaan työympäristöön, kun johtajuus ja muiden auttaminen nostetaan tärkeiksi arvoiksi. Organisaatiossa alkaa tällöin esiintyä enemmän oksitosiinia ja vähemmän kortisolia, ja työntekijöiden tarve huijata itselleen annos dopamiinia esimerkiksi sosiaalisen median avulla laskee. Sitoutuminen kasvaa, työilmapiiri paranee, vaihtuvuus pienenee, stressitasot alenevat ja sairauspoissaolot vähenevät – kiitos aitojen kanssakäymisten.


Edellinen
Edellinen

Kannattaako alan vaihtaminen – tai alanvaihtajan rekrytoiminen?

Seuraava
Seuraava

Miksi sinä lähdet aamulla töihin?