Miten korona on muokannut johtamista parempaan suuntaan?

Koronaa voi tarkastella analyyttisesti monesta tulokulmasta: aihealue sekä jakaa mielipiteitä että herättää tunteita. En aio pohtia tässä kirjoituksessa koronan yhteiskunnallisia vaikutuksia. En myöskään tule tarkastelemaan tätä poikkeuksellista aikaa lääketieteen silmin. Sen sijaan keskityn asiaan, jonka uskon olevan lähellä sydäntäsi ja mielenkiintoasi. Eli johtamiseen. Lähdetään liikkeelle, tule mukaan!

Kuluneet kuukaudet ovat muuttaneet ja mullistaneet kaikkien arkea, sekä töissä että vapaa-ajalla. Vallitseva tilanne on pakottanut organisaatiot mukauttamaan myös johtamisen ajasta ja paikasta riippumattomaksi toimintatavaksi muuallakin kuin juhlapuheissa, etäjohtaminen on viimeistään nyt tullut osaksi jokaisen organisaation arkea. Organisaatiot tarvitsevat johtajiltaan ihmisten ohjausta ja kannustusta, asioiden suunnittelua ja toteutumisen varmistusta ja erityisesti luottamusta herättävää suunnan näyttämistä.  Ja tämän kaiken tulee tapahtua nykytekniikkaa hyödyntäen, ilman mahdollisuutta johtamista tukevaan fyysiseen läheisyyteen. Taustalla kummittelee lisäksi johtamisen vaikeuskerrointa lisäämässä epävarmuus tulevasta sekä mikro- että makrotasolla.

etätyö

Onko korona siis muuttanut johtamisen perusfundamentteja?

Mielestäni ei. Johtamisen merkitys sen sijaan korostuu entisestään. Johtaja kykenee parhaimmillaan luomaan turvaa, selkeyttämään nykyhetkeä ja valamaan organisaation uskoa tulevaan. Keskustelen päivittäin työssäni johdon konsulttina kokeneiden ja osaavien johtajien kanssa. Osa johtajista uupuu, osa turhautuu ja osa kykenee toimimaan inspiroivana ja aikaansaavana johtajana myös näinä poikkeuksellisen haasteellisina aikoina. Tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia keskustelukumppaneitani herkällä korvalla kuunneltuani ja havainnoituani huomaan, että heidän toiminnassaan korostuu kolme selkeää johtamisen teemaa: Fokus, välittäminen ja päättäväisyys.

Fokus terävöityy

Etäjohtamisessa vaaditaan tarkkuutta. Kyvykkäimmät johtajat keskittyvät operatiivisiin päivätason tavoitteisiin ja yksilötason lähijohtamiseen. Näin työpäivän tunnit riittävät juuri kyseisellä hetkellä olennaisimpiin asioihin keskittymiseen. Kyseiset johtajat selkeyttävät ja lyhentävät viestintää, dokumentointia ja kokouskäytäntöjä. Johtaja toimii samalla ajankäytön malliesimerkkinä koko muulle organisaatiolle ja saavutettu hyöty on merkittävää.

Välittäminen korostuu

Hyvä johtaja on tunneälykäs. Empaattinen etäjohtaminen ei kuitenkaan ole pehmoilua, sillä välittämiseen kuuluu myös valmentaminen ja vastuu siitä, että organisaatio toimii halutulla tavalla yhteiseen suuntaan ja maaliin edeten. Johtajan kyvykkyys punnitaan siinä, miten hyvin hän tuntee valmennettaviensa sisäisen motivaation. Tämä tieto yhdistettynä herkällä korvalla kuuntelemiseen ja tilanneherkkyyteen takaa sen, että johtajalla on luottoa omassa organisaatiossaan. Ja tämän luoton vastineeksi johtaja saa vastuualueensa henkilöiltä parhaan mahdollisen työpanoksen.

Päättäväisyys ratkaisee

Etäjohtamisessa korostuu asioiden päättäväinen läpivientikyky. Johtajalta edellytetään kustannustehokkuutta, laadukkuutta ja innovatiivisuutta. Ja kaikki tämä tulisi saavuttaa epävakaassa, huonosti ennustettavissa ja säästöpaineita luovassa markkinatilanteessa. Olen huomannut, että parhaat johtajat luottavat vahvasti sekä itseensä että taustalla oleviin prosesseihin ja toimintatapoihin. Heidän toimintansa on erittäin ennustettavissa olevaa ja heillä on rauhallisen päättäväinen työskentelyote. Tämä selkeys luo turvallisuutta ja se kannustaa myös muuta organisaatiota hallittuun, eteenpäin vievään ja ratkaisuhakuiseen toimintaan. 

Yllä olevalla tavalla toimivat johtajat eivät ole mitään yli-ihmisiä, uskon että myös sinä olet törmännyt heihin. Saatat myös itse olla yksi heistä, jatka siinä tapauksessa samaan malliin! Tuleeko korona vaikuttamaan johtamiseen pysyvällä tavalla? Varmasti. Muutoksen syvyys ja vivahteet jäävät nähtäväksi, mutta seuraava toteamus pitää kutinsa: Hyvää ja vahvaa johtamista tarvitaan juuri nyt enemmän kuin koskaan.


Teksti: Tomi Arppe

Artikkelit kirjoittaja Tomi Arppe, Principal Consultant, KTM, työskentelee Mercuri Urvalin Helsingin toimistolla. Tomin erityisosaamista on muutosjohtamiseen liittyvien hankkeiden läpivienti; nämä hankkeet sisältävät johdon auditointeja yhdistettynä johtoryhmätason rekrytointeihin.

Ota yhteyttä Tomiin >>

Edellinen
Edellinen

Mercuri Urval kandidaatin silmin

Seuraava
Seuraava

Kriisi käynnistää johtajanvaihdoksia – uhka vai mahdollisuus?