Onko valehteleminen yleistä työnhaussa?

Viime viikolla Yle:n ruotsinkieliset radiouutiset pyysivät minulta haastattelun aiheesta työnhakijoiden rehellisyys. Taustana oli erään henkilön kertomus omasta toiminnastaan. Malin, toki keksityllä nimellä ja muokatulla äänellä kertoi, miten hän muuntelee totuutta työtä hakiessaan.

Malinin mielestä on ihan ok valehdella edetäkseen urallaan.

”Kun kilpailu työpaikoista on kova, ei ole fiksua olla rehellinen. Kaikkihan valehtelevat, erityisesti miehet, ja meidän naisten on pidettävä puoliamme”.

Malin myöntää vääristelevänsä ansioluetteloaan saadakseen sen näyttämään paremmalta. Ja perustellakseen palkkatoivomuksensa, hän valehtelee nykyisen ansiotasonsa. Hän kertoo myös ”kavereistaan”, jotka ovat suorittaneet taloustieteen peruskurssin, mutta CV:ssä lukee kyseessä olleen vuoden korkeakouluopinnot. Ja työhistoriassaan olevat aukot hän täyttää venyttämällä työsuhteitaan. Malin ei näe valehtelemisessa riskejä.

”Eihän kukaan kuitenkaan referenssejä tarkista, jos hakija ei sitä halua”.

Toimittajan kysyessä mielipidettäni, vastasin että Malinin näkemys ja asenne surettavat. Varmasti epärehellisiäkin työnhakijoita on, mutta en koe sen olevan yleistä. Omalla urallani kohdalle on sattunut alle kymmenen tapausta, jossa todistetusti CV ja todellisuus eivät ole täsmänneet.

Tätä tukee myös Ylen nettisivulla oleva kysely, jossa 85 prosenttia kertoo olevansa rehellisiä, 13 prosenttia hieman muunnelleensa totuutta ja prosentti valehdelleensa. Vastaajia oli runsaat 400.

Vai olenko sinisilmäinen idealisti? Ja ovatko suomalaiset työnantajat liian hyväuskoisia rekrytoidessaan?

Ehkä epärehellisyyden todennäköisyys pitäisi paremmin tiedostaa? Ammattitaitoisella ja riittävän yksityiskohtaisella haastattelulla hälytyskellot alkavat kyllä soimaan, mikäli kaikki ei täsmää. Erityisesti siirtymiset työnantajalta toiselle on syytä käydä tarkasti läpi. Ja referenssit tulee aina tarkistaa huolellisesti.

Uskon edelleen, että rehellisyys on ainoa oikea tapa edetä uralla. Mitä mieltä sinä olet?


Teksti: Karl-Johan Kronberg

Karl-Johan Kronberg, eli tuttavallisemmin KJ, on Mercuri Urvalin toimitusjohtaja. KJ on ollut alalla lähes 20 vuotta ja erikoistunut johdon rekrytointeihin, valintoihin sekä coachaukseen. Hänen osaamisaluettaan ovat myös organisaatioiden erilaiset muutosprosessit. Vuosina 2006 – 2012 KJ toimi Mercuri Urval Internationalin palveluksessa vastaten mm. kansainvälisestä liiketoiminnasta. Työn vastapainoksi harrastuksena on kuntourheilu, erityisesti pyöräily sekä maantiellä että maastossa. ”Yksinkertaisen ihmisen yksinkertaista hommaa – tarvitsee vain pyörittää jalkoja mahdollisimman lujaa.”

Edellinen
Edellinen

Saatko palkkasi työajasta vai työsi tuloksista?

Seuraava
Seuraava

Miten pilvipalveluyrityksiä johdetaan?