Tämän päivän talousjohtaja

Lähes parikymmentä vuotta talousjohdossa työskenneltyäni olen monesti pohtinut sitä, mitä on hyvä talousjohtajuus, ja minkä tyyppinen henkilö menestyy nykyään talousjohtajana. Vuoden alusta olen aloittanut uuden uran Mercuri Urvalissa johdon suorahakukonsulttina ja olen törmännyt samaan asiaan nyt ihan eri puolelta pöytää katsottuna. Olen uudessa roolissani ollut  jo mukana projekteissa hakemassa talousjohtajaa asiakasyrityksiin.

talousjohtaminne

Aikaisemman käsityksen mukaan hyvä talousjohtaja on ollut vahva asiantuntija, liiketoimintaan nähden  tiukka rahojen ja kustannusten kaitsija. Häneen ollaan jopa henkilönäkin suhtauduttu pelolla ja kunnioituksella.

Ennen vanhaan talousjohtaja istui pitkälti omassa huoneessaan ja luki siellä raportteja tehden koneella omia laskelmia. Hänen luoksensa tultiin kysymään neuvoa, mielipidettä tai päätöstä.

Talousjohtajan rooli oli erittäin tärkeä,  mutta pitkälti ulkoiseen laskentaan perustuva ja aika etäällä niin liiketoiminnasta kuin ihmisistäkin.

Talousjohtaja on kehityksen generaattori

Tänä päivänä talousjohtajan tehtävä määritellään aivan toisin. Toki perusosaaminen on edelleenkin olennaista ja edellä mainitut ominaisuudet , mutta rooli on nykyään kuitenkin myös paljon muuta. Hyvä talousjohtaja on kumppani toimitusjohtajalle ja tuki johtoryhmälle sekä muun liiketoimintajohdon sparrari, kehitysgeneraattori. Hän  on parhaimmillaan myös  alaisten empaattinen kuuntelija sekä lempeä johtaja - kuulostaa ihan nykypäivän isän ja äidin roolilta.... Vaatimustaso on siis noussut niin johtamis- kuin osaamismielessäkin.

Lähdettäessä hakemaan uutta talousjohtajaa tuleekin asiaa lähestyä monesta eri näkökulmasta,  ottaen uudet  aspektit entistä tarkemmin huomioon . Oman lisänsä tuovat toimeksiantajayrityksen koko, bisnestilanne ja toimintaympäristö, jotka vaikuttavat haettavan talousjohtajan profiiliin. Ehkäpä uudelta talousjohtajalta odotetaan vallitsevassa tilanteessa myös vahvaa kehitysotetta tai muuta erityistä fokusta. Onneksi rekrytoinnissa ei  kuitenkaan ole kyse parhaan mahdollisen kandidaatin löytämisestä, vaan nimenomaan  sen kaikkein sopivimman, joka vastaa juuri tämän kyseisen yrityksen tarpeisiin!

Lopuksi on kuitenkin todettava näin konsultin näkökulmasta lyhyesti, että talousjohtajan etsiminen ja löytäminen on erittäin mielenkiintoista sekä jännittävää työtä. Jopa sanoisin näin nuorison kielellä: siistii hommaa!


Teksti: Ari Rantala

Ari Rantala on aloittanut Mercuri Urvalilla 2017 vuoden alusta. Arilla on erittäin pitkä kokemus Finnlines- ja Realia-konsernissa niin talousjohtajana kuin henkilöstö- ja ict- johtajana sekä liiketoiminnan vetäjänä. Koulutukseltaan hän on KTM, jonka erityisosaamisalueet liittyvät ylimmän johdon suorahakuun ja arviointeihin sekä ylimmän johdon että talous ja johtoryhmän valmennukseen. Aria innostaa kovasti hyvä johtaminen ja varsinkin oikein hyvä talousjohtaminen. Vapaa-ajallaan hän nauttii tenniksestä, penkkiurheilusta ja perheen kanssa touhuamisesta.

Edellinen
Edellinen

Asiakastuntemuksen arvo muuttuvilla sähkömarkkinoilla

Seuraava
Seuraava

Arvosta motivaatiotasi